keskiviikko, 7. tammikuu 2015

Kun douppi sai otteen

 

Heräät aamulla. Alat tekemään ensimmäisenä aamudouppiasi. Moni käärii tupakan, toiset valmistaa pannulisen kahvia, osa tekee teetä. Jos se piristää tai rauhoittaa sinua, eikä se ole ruokaa voidaan sitä huoletta kutsua doupiksi.

Lounaan jälkeen on saatava seuraava douppifiksi, jotta pysyt virkeänä myös loppupäivän.

Jossain välissä nautitaan myös iltapäivähuumeet.

Rauhoitat ja piristät itseäsi koko ajan näillä psykoaktiivisilla substansseilla. Olet itse itsesi lääkäri ja sanot tietäväsi rajasi.

Joka päivä sanot itsellesi, että nyt vaan sattuu olemaan tarve pienelle "piristys- tai rauhoitusruiskeelle". Seuraavana aamuna sama toistuu. Olet väsynyt noustuasi sängystä. Eihän siinä muu auta kuin ottaa vähän piristettä.

Punaiset silmät ja isot silmäpussit kertoo karua kieltään kehosi todellisesta tilasta. Viimeyönä aivosi ei ole päässeet syvän unen tilaan, koska hermostossa juoksi vaikuttavia aineita, jotka ovat saaneet unesta vastaavan hormonijärjestelmän sekaisin. Myös suolistosi toiminta on mahdollisesti oikkuileva.

Huomaat optimoivasi elämää piristeiden avulla. Viikonloppusin et halua tuhlata vapaa-aikaasi nukkumiseen vaan vetelet piristeitä. Uni on välttämätön paha. Et ole nähnyt unia ehkä päiviin, viikkoihin tai jopa vuosiin. Ajattelet, että on normaalia olla väsynyt. "Kaikilla meillä on paheemme" on tuttu lausahdus. Kaikkihan juovat kahvia. Uskot, että jos enemmistö tekee jotain tarkoittaa, että se on hyväksi sinulle tai edes lähellä sitä.

Päivän suosikkihetkesi on se hetki kun saat rentoutua rakkaan douppisi ääressä. Mukanasi alkaa kulkea vaikuttavia aineita ja niiden käyttöön tarkoitettuja välineitä minne ikinä menetkin. Mahdollisten douppien saatavuus takaa sinulle turvallisuuden tunteen. Niiden puute saa sinut epäilemään selviätkö tulevista haasteista.

Myös käyttämäsi substanssin käyttömäärät ovat tasaisesti kasvussa. Välillä pitää ehkä niin sanotusti "rajoittaa" ja saada toleranssia alas. Tiedät itsekin käyttäväsi liikaa. Teet päätöksen kohtuukäytöstä ja tietystä annosmäärästä päivää kohden. Se ei useimmiten onnistu. Päädyt kuitenkin ottamaan aamufiksin lisäksi iltapäivä fiksin. Aamulla olet päättänyt juoda vain yhden kupin. Päädyt ostamaan itsellesi isomman mukin.

Et ole huolissasi, koska ympärillä olevat ihmiset hyväksyvät kaiken. 

Tästä kaikesta tunnistat, että hyvästä rengistä on tullut isäntä. Douppi on saanut otteen. Olet lähestymässä ihmisperseyden tilaa, koska olet tehnyt vaihtokauppaa itse Saatanan kanssa. Olet vaihtanut tasapainon ja terveyden douppiin - hetkelliseen helpotukseen, joka ei vapauta sinua koskaan ongelmistasi joista suurin osa on rakkaan huumeesi aiheuttamia.

Jos et usko, että douppi on saanut otteeen. Ole kolme päivää ilman. Jos se oli helppoa, ota kolme päivää lisää. Näin Tammikuussahan menee vaikka loppukuukausi ilman. Ihan vain testiksi. Jos se ei ole helppoa ja haluat fiksin, ota fiksi. En tule tuomitsemaan sinua. Olet askeleen lähempänä rehellisyyttä itsellesi ja askeleen kauempana itsekusetuksesta.

Doupinmakuista Tammikuuta. 

P.s. Kaamosmasennus on vain tekosyy.

-Tyler-

sunnuntai, 21. joulukuu 2014

Näin toimitaan joulukiireessä

Ystävämme prolet, eli tavallinen kansa, on jalkautunut vuolain virroin maamme ostokeskuksiin ja muihin kulutushelvetteihin. Tässä blogikirjoituksessa jaankin tietoa kuinka toimia Näin toimitaan -protokollan mukaisesti joulukiireessä menettämättä hermoa sekoilevaan proleen. 

Sujuvan toiminnan varmistamiseksi on ymmärrettävä mahdolliset kitkaa aiheuttavat tekijät taajamissa ja kaupungeissa, sekä muualla "ihmisten ilmoilla".

Moni vuorotyötä tekevä prole on töissä joulupyhiin asti. Tavallinen oravanpyörätyöpäivä suurimmalla osalla työväenluokasta päättyy noin kello neljän ja kuuden välillä ja niinkuin tavallisinakin päivinä, se on kellonaika, jolloin prole siirtyy kauppoihin hoitamaan tarpeellisia ruokaostoksia yms.

Nyt joulunalla kuitenkin budjetti ja ostovimma on kaksin ellei kolminkertaistunut eli se tarkoittaa myös sitä, että kaupoissa vietetään kaksin tai kolminkertainen aika.

Tämä tarkoittaa, että kaupoissa on kaksin tai kolminkertainen määrä ihmisiä ja kaikki sujuu vastaavasti kaksi tai kolme kertaa hitaammin. 

Jos haluat siis mennä prolepiikin aikaan kaupoille niin suosi kellonaikoja 16-18. Jos taas haluat toimia Näin toimitaan -protokollan mukaan tehokkasti, on syytä välttää viikonloppuja ja klo 16-18 aikoja arkipäivisin. Suosi siis esimerkiksi aikoja kymmenen ja yhden välillä.

Myös lähempänä jouluna ihmiset alkavat olemaan hermostuneita joulustressistä ja käyttäytyvät arvaamattomasti. Stressi aiheuttaa myös putkinäköä, joten kirjaimellisesti saatat törmätä proleen.

Tässä vaiheessa prolea ymmärtääkseen on hyvä tietää, että joululahja rituaali liittyy suuresti konseptiin mitä nimitettäköön tässä blogipostauksessa omatunnon puhtaaksi ostamiseksi. Kaikki vuoden aikana tehdyt laiminlyönnit läheisiä ihmisiä kohtaan pyritään tasapainoittamaan kalliilla lahjoilla ja järjestämällä hyvä joulu!

Kuten jo aikaisimmissa kirjoituksissa on tullut ilmi, kaupoilla ei ole tarkoitus viettää enempää aikaa kuin on tarpeen. On siis aina tärkeää omata visio, mitä etsii mennessä kauppaan lahjaostokset mielessä. 

Näin toimit myös muiden ihmisten hyväksi, sillä et tuki kulkureittejä mietiskellessä ja keskustellessa ostanko leivänpaahtimen vai tiskiharjan.

Vaikka Näin toimitaan -protokolla perustuu rehellisesti itsekkäisiin lähtökohtiin, määrätietoinen toiminta hyödyttää kaikkia muitakin ihmisiä, jotka yrittävät hoitaa asioitaan näinä kiireisinä päivinä.

Toimiessa Näin toimitaan -protokollan mukaan myös joulukiireessä, voit säästää aikaa itsellesi ja läheisillesi, joka on joululahjana aivan omaa luokkaansa. Stressi ja sinne tänne säntäily myrkyttää vain ilmaa ja saa ympärillä olevat ihmiset voimaan pahoin. 

Mikäli Näin toimitaan -protokollan soveltamiseen liittyviä kysymyksiä tulee mieleen, niistä voimme keskustella tämän blogin kommentit osiossa.

Voit myös kysyä itseltäsi: Miten voin tehdä tämän tehtävän energiatehokkaimmin? Mitkä ovat minun prioriteettini? Mitä asioita tämän hetkinen toimintani palvelee? Voiko säästämiselle ajassa laskea rahallisen arvon ja voiko joskus rahallisesti kalliimpi ratkaisu ollakin halvempi tai kannattavampi kokonaisuuden kannalta (esimerkiksi ostamalla siivouspalvelun tänä jouluna kolmannelta osapuolelta)?

Pasi Viheraho kerran sanoi sosiaalisessa mediassa jotenkin näin: "Miten vitussa ostamalla voi muka säästää?"

Hyvää joulunodotusta! 

Terveisin, Tyler

tiistai, 26. elokuu 2014

Älä niele mentaalista e-pilleriä

Oli kesä tai talvi, naiset sekoittavat miesten päät. Sen takia tarvitaan työkaluja ja ohjeita kyseisten olentojen kanssa toimimiseen. Syksyllä moni uros kaipaa halikaveria. Siksi nyt on aika olla erityisen tarkkana, ettet vahingossa niele mentaalista e-pilleriä samalla.

Terapeuttidilemmasta puhuttiin jo viime postauksessa. Siihen, et halua joutua. Vältät epämieluisan ilmiön tarkkailemalla seuraavia merkkejä: Kohtuuton negatiivisuuden jatkuva purkautuminen, pessimismi ja vaikutelma siitä, että nainen kaipaa sinun tukeasi, ohjeita, resursseja tai läsnäoloasi, ongelmiinsa vedoten.

Naisen lahjomista ei myöskään ole syytä aloittaa. Se tarkoittaa vain, että uskot oman itsesi riittämättömyyteen ja luulet tarvitsevasi ulkoisia onnen lähteitä. Joskus PIENI lahja on paikallaan ja toimii sopivana huomionosoituksena. Esim. Goodio suklaalevy tuliaisena ilahduttaa lähes tytön kuin tytön.

Itsensäkehittämisen ja itsestäänhuolehtimisen päättyminen on myös monesti lopputulos hyvän halikaverin löytämisestä, koska koet olevasi jo täydellinen jollekin ja toisaalta nyt sinun ei tarvitse välttämättä kohdata tyhjyyden tunteita tai tylsyyden hetkiä. Saatat myös kuvitella, että sinun ei tarvitse huolehtia itsestäsi, koska olet jo onnistunut tekemään "pysyvän vaikutuksen". Jos esimerkiksi alat lihoamaan tai muutut ihmisperseeksi saattaa suhteesi halikaveriin olla nopeammin ohi kuin arvaatkaan.

Myös jatkuva viestittely, sähköinen kommunikointi ja muu mentaalinen masturbaatio saattaa viedä jatkuvasti huomiosi muista tärkeistä asioista ja ihmisistä. Tämänkin sudenkuopan haluat välttää mikäli mielit viettää laadukasta aikaa myös jatkossa. Erossa halikaverista vietetty aika ei tulisi terveessä tilanteessa olla vain seuraavan tapaamisen odottelua.

Oli halikaveri tyttöystävä tai jotain vähemmän "virallista" ei päivittäinen yhteydenpito kirjoittajan mielestä ole välttämätöntä tai edes toivottavaa. Jatkuva yhteydenpito tekee helposti ihmissuhteesta korostetun tärkeän, joka on illuusio. 

Näillä kriteereillä valitset hyvän halikaverin:

Hyvä halikaveri tarjoaa hyvää fiilistä ja ottaa vastuun itsestään. Halikaveri ei yritä omistaa sinua. Halikaveri ymmärtää, että tapaamisenne ei perustu tarvitsemiseen vaan iloon. Ei velvollisuuteen vaan vapaaseen valintaan. Toistuvaan valintaan yhdessäolosta. Näintoimitaan-blogistin näkemyksen mukaan myös ulkonäkö on varsin tärkeä seikka kumppaninvalinnassa. On tärkeää, että pidät naisesta myös visuaalisesti. Siinä ei ole mitään moraalitonta vaan sama valinta on toiminut aina ja niin tulee todennäköisesti tapahtumaan myös vuonna 3000.

 

 

 

lauantai, 9. elokuu 2014

Olen terapeutti, sen oivalsin

Potilas makaa sohvallasi ja kertoo arkensa ongelmista. Poltat ehkä itse piippua, teet johtopäätöksiä ja analyysejä asiakkaastasi. Olet hyvä kuuntelija ja sinulla on ratkaisun avaimet käsissäsi. Joku voisi sanoa että olet sankari verraton. Et ole Sigmund Freud, vaikka hetken niin luulit, olet parisuhteessa. 

Ilmiö on huolestuttava ja koskettaa kaikkia uuden kumppanin etsijöitä ja varsinkin useita parisuhteen alistamia sankareita. Kumppanillasi on huolia. Suhteenne ei enää perustu päivittäiseen tietoiseen valintaan, vaan parasiitti-tyyppiseen palvelussuhteeseen. Toimit terapeuttina. Tällainen suhde on koukuttava ja siitä on erityisen vaikea päästä eroon. Potilas saa ratkaisun ongelmiinsa, sekä ihmisen joka ymmärtää, kun taas terapeutti kokee itsensä ainutlaatuiseksi lumihiutaleeksi, intellektuelliksi joka ymmärtää syvää ajatusta. Mikäs siinä jos tykkää. Asetelmassa kumpikaan ei lopulta saa kuitenkaan haluamaansa, vaan päätyy elämään toisen kautta.

Mitä voit siis tehdä välttääkseni tuhoisan asetelman? Ilmiö on kuin käärme paratiisissa, se luikertelee luoksesi ja ennen kuin huomaatkaan kädessäsi on omenan kara ja tyhjyys sisimmässäsi. Kiinnitä huomiosi näihin asioihin:

1. Mukavan jätkän paradigma. Kun mahdollinen kumppani kuvaa sinua sanoilla "mukava", "kiva", tai "hyvä kuuntelija", huolen aihe on syntynyt. Yksittäinen termin käyttö ei välttämättä ole viimeinen naula arkkuun, mutta valomerkki on annettu. Pyri luomaan tilanne, missä kuvaavia termejä on mielummin "kiinnostava", "terävä"  tai "mies paikallaan".

2. Nopee jäbä. Tällä tarkoitetaan ajankäyttöä. Kuinka usein saat tekstiviestejä? Uskallatko jättää vastaamatta, jos asia ei ole tärkeä? Voiko puolisosi "kriisin" verukkeella häiritä toimintaasi? Ryntäätkö valkoisella ratsullasi, lukion psykologian kirjat tanassa vierailulle, jos kumppanisi kaveripiirissä uusi juoru aiheuttaa pään vaivaa? Ihastumisen aikaan tähän on turha kiinnittää liikaa huomiota, sillä innostuspäissään ylilyönnit ovat tosiasia. Silti tätä poikkeusta on turha käyttää "kenkänä oven välissä"! Know your weakness!

3. Deal with the Devil. Parisuhteen kuuluu perustua jokapäiväiseen valintaan. Päätät viettää aikaa saman ihmisen kanssa. Tätä kontrahtia ei kannata "allekirjoittaa" , vaan itselle on syytä antaa lupa muuttaa mieltä. Tilanne on arvioitava uudelleen jatkuvasti. Tämä muutenkin mahdollistaa toisen seuran aidon kunnioittamisen, sillä voithan menettää kumppanisi koska tahansa, hän saattaa valita jonkun toisen.

4. Rajat. Kun alat luomaan itsellesi rajoja puolison takia, olet mennyttä. Ota elämäsi haltuun ja tee mitä lystäät!

Kaikki varmaan hyväksymme, että on tapoja olla toimivassa parisuhteessa. On turha kuitenkin olettaa pitkän parisuhteen olevan synonyymi terveelle, tai toimivalle kumppanuudelle. Arvioi tilanne uudelleen, tiedät kuinka toimia!

 

ps. Tämä kirjoitus on laadittu monen kahvikupillisen vaikutuksen alaisena, muutaman tunnin yöunien jälkeen. Muista myös aina selvittää mitkä huumeet neuvonantajasi/terapeuttisi on tänä aamuna jättänyt ottamatta. Narkkarin tärinä paljastaa fiksin tarpeen. Tällä kertaa kirjoittajalta puuttuu unen rauhoittava vaikutus.

sunnuntai, 3. elokuu 2014

Olet narkkari!

Rakas lukija. Todennäköisesti kuulut valtaosaan väestöstä, eli käytät huumaus(nautinto)aineita. Mikä tai mitkä substanssit vaikuttaa kokemukseesi tänään? Olethan ottanut jo päiväannoksesi teetä, kahvia, kaakaota, alkoholia, tupakkaa, seksiä, pornoa, kannabista, amfetamiinia, valkoista sokeria tai kipulääkettä? 

Silti vaikka olet nauttinut ylläolevia psykoaktiivisia substansseja saatat sanoa olevasi "selvinpäin". Todellako? Kaikki näistä on tutkitusti substansseja, jotka vaikuttavat aivokemioihisi ja suurin osa edellämainituista tuottaa nauttimisen jälkeen sinulle mielihyvää. Ei ole sattumaa, miksi esimerkiksi kaakaota on alettu tuomaan Eurooppaan jo satoja vuosia aikaisemmin.

Se, että et ole huomannut esimerkiksi kaakaon aiheuttaamaa päihtymystä johtuu mahdollisesti siitä, että a) sinulla saattaa olla syntynyt toleranssi piristeisiin b) et ole käyttänyt kaakaota ikinä tarpeeksi isoja annoksia. Kaakaossa mahdollisesti voimakkaimmin vaikuttavana aineena on teobromiini. Maitosuklaassa todennäköisesti sokeri.

Jos epäilet kaakaon voimaa, käy ostamassa vahvinta tummaa suklaata kaupasta (vähintään 80% kaakaota) ja syö levyllinen putkeen. Mikäli et ole turruttanut itseäsi esimerkiksi usean kahvikupillisen päivävauhdilla, huomaat todennäköisesti, miten hetken päästä alkaa olla energiaa tehdä asioita ja saattaa tulla puhelias olo. Kaakao toimii tässä yhtenä esimerkkinä, koska sitä ja teetä usein huumausaineina väheksytään.

Saman kokeilun voit tehdä myös teellä. Juo (irto)teestä haudutettua juomaa useampi kuppi. Näin havaitset selkeämmin vaikutuksen. Toivottavaa olisi molemmissa kokeiluissa, ettet ole juonut tai käyttänyt piristeitä mukaanlukien kahvi päivään tai pariin ennen eksperimenttiä.

Rakas kirjoittajanne, on tehnyt tutkimusta erilaisten huumeiden parissa ja tullut siihen tulokseen, että suurin osa ihmisistä on narkkareita ja hakee jatkuvasti tavalla tai toisella hyvänolontuntemuksia ja mielellään mahdollisimman helpoilla tavoilla.

Tämän takia Näin toimitaan -blogi, jakaa tärkeän näkökulman asiantuntijaneuvoihin:

Ennen kuin kuuntelet kenenkään elämänohjeita (mukaanlukien terapeuttisi), selvitä ensimmäisenä, mitä huumeita hän käyttää? Toki narkkareiden kanssa voi keskustella, mutta on hyvin mahdollista, että neuvonantajasi itsekin juoksee samassa nautintokierteessä ja hänen havaintonsa on lempihuumeensa värittämä.

Moni addikti yrittää auttaa addiktia addiktiostaan tietämättä olevansa addikti. Melko koomista.

Nautintoaineet ovat kuin nappi, jolla voit tilata itsellesi hyvänolontunteen kun elämä alkaa tuntua liian tylsältä tai tyhjältä. Jos joku väittää, että hänen hienostuneissa tavoissansa ei ole kyse tästä, voi siirtyä sitten vaikka kuukaudeksi yrttijuomiin. Kokeile ja todista itsellesi, että ei ole ongelma. 

Huomaatko muuten miten lempihuumestasi pidättäytyminen saa sinut epäilemään omaa suoriutumistasi tulevasta päivästä? Jätäppä aamukahvi juomatta kuukauden tärkeinpänä päivänä? Tuleeko olosi turvattomaksi? Joisitko kuitenkin "varmuuden vuoksi" kahvisi, ettei vain "jutut mene sen takia vikaan"? Kuulostaa selittelyltä.

Moni teesieppo ja kofenisti kutsuu aamufixejään tavaksi, sen sijaan jokaista subutexpäätä pidetään automaattisesti narkkarina. Ehkä tämänkin kaverin annos on vain tapa ja vaadittava osa arkirutiinia, jotta hommat pelittää.

Kirjoittaja itse on juonut vähintään 1,5 litraa oolong-teetä ennen tekstin kirjoittamista. En kiellä omaa huumeidenkäyttöäni, enkä kaunistele sitä. Se antaa mielestäni mukavaa sisältöä päiviini!